Iloinen ja pitkä odotus on palkittu, maailman suloisimmalla pojalla.
Poika on jo tai vasta viikon ja kolme päivää vanha. Toisaaltaan tää viikko on mennyt niin äkkiä, että ei mitään järkeä, mutta toisaaltaan tuntuu, että tää kaikki on niin luonnollista ja jotenkin sellasta, että voiko siitä olla vain viikko, kun elämä mullistui erilaiseksi, mutta niin onnelliseksi…
Päivät menee katellessa ja ihastellessa miten voi olla sulonen ja ihmeellinen pienen ihmisen alku. Ja kun hän nukkuu kolmen tunnin päiväunia ja oon käynny sillä aikaa pihalla, niin mulle kerkii tulla jo ikävä… Että nyt jo kehittynyt hirvee riippuvuus suhde, joka varmaan kestää vielä sinne asti kun pitäs pojan itsenäistyy, niin mie jarrutan sen itsenäistymistä ja oon oikein takertuva äiti :)
”äiti” miusta on vielä hassua sanoa itseeni äidiksi tai Juhista isäksi. Yritän tietoisesti käyttää niitä, jospa se siitä sitten alkaa luonnistua. Äitiä siis minun äitiä pitäs alkaa sanoa mummoksi eikä äitiksi siinäkin totuttelemisensa. Niinkun tässä kaikessa, siis totuttelemisensa.
Mutta on se vaan niin ihmeellistä ja onnellista!!
Tänään käytiin ulkoilemassa ensimmäisen kerran. On mukavaa kun päästään ulos ja kohta voidaan kävellä kunnon lenkkejä. Jos nämä kilotkin alkais siinä samalla karistua. noin 20 kiloa tuli raskauden aikana joista 10 kiloa on hävinny ihan itsestään jo nyt. Häviäis vaan nuo toiset kymmenen yhtä huomaamatta, mutta ne taitaa olla niitä sitkeempiä kiloja...
Hei Saara ja kiitos näistä kuulumisista! Lisää ootellaan ja luetaan sitä mukaa kun vaan jaksat kuulumisia kertoa. Mahtavat onnittelut äidille, isälle ja vauvalle lähettääpi Tuupovaaran Päivi
VastaaPoista