lauantai 25. tammikuuta 2014

Runebergeistä iivarbergejä



Eilen kaupassa Iiva halusi runebergintorttuja, mutta sanoin ettei me tollasia osteta, niitä voi tehdä itsekin. No tänään piti sit lunastaa sanansa, kun Ii muisti, että ”tehdääs niitä torttuja”


Meillä ei ollut:

  •   Mantelijauhetta se korvattiin kookoshiutaleilla
  • Karvasmanteli korvattiin piparmintulla
  •   Fariinisokeri tavan sokerilla
  •  Vadelmahillo joululta jääneellä omena/kanelimarmelaadilla
  •   Ja 200 asteen 10 minuuttia vaihdettiin  leivinuunissa 150 astetta puolituntia (unohtu)
 Lopputulos oli vaaleita, litteitä ja kovia, ei siis yhtään muistuttanut Runebergintorttuja, mutta niin herkullisia!
Loppuun Iin itsensä kuvaamat herkut:



-         
-          
-         

tiistai 21. tammikuuta 2014

Uusi aluevaltaus

No en olis viikolla uskonnut mitä tulee viikonloppuna tehtyä, mutta PN:n innoittamana ja mahdollistamana pääsee kyllä kokeilemaan kaikkea uutta… PN ja hänen vaimonsa, eli tätini ovat kyllä käsityöläisiä viimesen päälle. Siinä talossa nimittäin taidetaan kaikki mahdolliset käsityötekniikat. Ei varmasti löydy tekniikkaa, jota jompikumpi  ei osais tai vähintään olis tehnyt joskus.
Mutta viikonloppuna pääsin puolivalmiille. Ja aiheena oli tuohityöt:

PN oli tietysti hankkinut tuohet jo ajat sitten, tais olla jo useampi vuosi sitten ja leikannut ne valmiiksi.
Ja tästä se lähtee!! Arvaa mikä?
 No virsuhan siitä on tulossa... Ja kokokin sopiva
  
 
Mie tein J:lle ja PN II:lle virsut, ne on kieltämättä suloset kun ne on niin minit, sitä ei oikein edes nää tossa kuvassa. Virsu tulee aina samalla tavalla, vain tuohen leveys ratkaisee koon. Oliko se nyt tosiaan niin, että 0,4mm tuohen leveydessä on yksi kengän koko. Niin tosiaan milliä.

Mutta eihän tässä nyt muu auta kun keväällä lähteä tuohta repimään!!